Kasvua ja kehittymistä
Haluamme olla alamme paras ja menestyvin edistäessämme hyvinvointia ja terveyttä. Tämä haastaa meidät jatkuvaan uudistumiseen ja kehittymiseen yksilöinä ja yhteisönä. Orion tukee henkilöstönsä ammatillista kasvua monin eri tavoin – orionilaisten osaaminen on pääomaa, jota haluamme vaalia.
Strategia käytäntöön koulutuksella
Kehittämistä suunnitellaan strategiasta ja tavoitteista lähtien: millaista osaamista tarvitsemme menestyäksemme nyt ja myös pitkällä tähtäimellä. Olemme panostaneet jo pitkään esimiestaitojen kehittämiseen. Keinoina ovat esimerkiksi konserninlaajuinen esimiesvalmennus, Orionilainen johtaminen -opas sekä 360-arviointi, jonka kautta esimies saa palautetta itselleen. Tärkeä kohderyhmä ovat myös asiantuntijat, joille on kehitetty oma valmennusohjelma ja 180-palaute.
Orionilaiset kouluttautuvat keskimäärin 5,5 päivää vuodessa henkilöä kohden. Orionilla on tarjolla runsaasti henkilöstön tarpeisiin suunniteltuja sisäisiä valmennuksia. Osaamisen kehittämisen keinoihin kuuluu myös mentorointi, jossa huippuasiantuntijat ja kokeneet esimiehet jakavat tietoa ja kokemusta nuoremmille.
Työssä oppiminen on Orionilla keskeinen kehittymisen keino. Vuosittaisissa kehityskeskusteluissa jokainen laatii yhdessä esimiehen kanssa suunnitelman henkilökohtaisesta kehittymisestä. Orionilla on kuvattu myös urapolkuja, joiden tehtävänä on kannustaa henkilöä laajentamaan tai syventämään osaamistaan. Työkierron ja haasteellisempien tehtävien kautta jokainen voi kasvaa ammatillisesti.
Rajat ylittävällä yhteistyöllä innovaatioita
Meille on tärkeää, että yrityskulttuurimme tukee yhteistä kasvua ja uudistumista. Orionilla työskennellään tyypillisesti moniammatillisissa tiimeissä ja projekteissa. Rajat ylittävä yhteistyö ja avoin vuorovaikutus ovat edellytyksiä viihtymiselle, kehittymiselle ja uusille ideoille.
Suuressa konsernissa on tilaa erilaisille persoonille. Tarvitsemme työyhteisöömme ihmisiä monenlaisista taustoista, sillä näkökulmien kohtaaminen luo kasvualustan innovaatioille.
Päivitetty
29.2.2012