Happy@Work on työkalu ilmapiirin kehittämiseksi

Orionilaisten työhyvinvointia seurataan vuosittaisella Happy@Work-työilmapiirimittauksella, joka on kohdistettu koko henkilöstölle. Vastausprosentti on viime vuosina ollut yli 80 prosenttia, joten henkilöstö näyttäisi kokevan kyselyn tärkeänä vaikutuskanavana.

Olemme todenneet, että ilmapiirikysely on oikein rakennettuna ja käytettynä hyödyllinen työkalu, jolla edistää työtoiminnan tuloksellisuutta ja henkilöstön hyvinvointia. Kyselyn käytännön vaikutus syntyy, kun tulokset analysoidaan ja toimenpiteistä sovitaan yhdessä. Tulokset puretaan sekä konsernin johtoryhmässä että osastoittain. Niiden perusteella valitaan muutama konkreettinen kehittämistoimenpide työilmapiirin ja työhyvinvoinnin parantamiseksi.

Asioihin puuttuminen on vaikuttanut positiivisesti työilmapiirimittauksen tuloksiin, sillä ne ovat parantuneet joka vuosi. Orion on saanut useilla alueilla Työterveyslaitoksen kansalliseen aineistoon verrattuna korkeita tuloksia. Esimerkiksi hyvä esimiestyö on Orionin vahvuus. Seuraamme myös arvojemme toteutumista kyselyn kautta, ja selvä enemmistö orionilaisista kokee niiden olevan läsnä työssään. Henkilöstöosasto purkamassa tuloksia Tuohilammella.

Takaisin

Päivitetty 1.6.2009