Hyvinvoiva henkilöstö
Orionilla tehdään aktiivisesti töitä hyvän ilmapiirin eteen. Haluamme, että työyhteisössämme on hyvää esimiestoimintaa, kannustavia työkavereita ja luottamuksen ilmapiiri, sillä ne ovat tärkeitä hyvinvoinnin edellytyksiä.
Työhyvinvointia arvioidaan vuosittaisella Happy@Work-työilmapiirimittauksella. Vakiintunut prosessi ja panostus korjaaviin toimenpiteisiin näkyvät Työterveyslaitoksen kansalliseen aineistoon verrattuna korkeina tuloksina.
Kokonaisvaltaista palkitsemista
Palkitsemiskäytännöillä tuetaan organisaation menestymistä ja kannustetaan henkilöstöä toimimaan strategian ja arvojen mukaisesti. Aineellinen ja aineeton palkitseminen muodostavat yhdessä palkitsemisportfolion, jota muokataan henkilöstön muuttuvien tarpeiden mukaan.
Palkkaan vaikuttavat tehtävän vaativuuden lisäksi henkilökohtainen suoriutuminen ja pätevyys. Erinomaisesta suorituksesta osoitetaan arvostusta pikapalkkioiden avulla. Myös pitkäaikaisesta sitoutumisesta Orioniin palkitaan.
Vapaa-ajalla työntekijät voivat osallistua monipuolisten harrastuskerhojen toimintaan sekä varata käyttöönsä majoitustilaa virkistysalueilta eri puolilta Suomea. Myös liikuntaseteleitä on mahdollista käyttää omaehtoisen liikunnan harrastamiseen. Espoossa on lisäksi oma kuntosali saunatiloineen. Panostamme myös hyvätasoiseen työpaikkaruokailuun, ja henkilökuntamyymälöissä työntekijät voivat tehdä edullisia ostoksia.
Terveys ja turvallisuus työssä
Työterveyshuollon tavoitteina ovat terveellinen ja turvallinen työympäristö sekä hyvin toimiva työyhteisö. Suuri osa Orionin työsuojelu- ja hyvinvointitoiminnasta tähtää ennaltaehkäisyyn.
Ikäryhmittäin tehtävissä terveystarkastuksissa arvioidaan työkyky ja sen ylläpitämiseksi tarvittavat toimenpiteet kuten kuntoremonttikurssit, joiden järjestämistä yhtiö tukee. Työolojen jatkuvaksi kehittämiseksi tehdään järjestelmällisiä työpaikkakäyntejä ja riskikartoituksia.
Päivitetty
29.2.2012