 |
| Nimi: |
Katri Rinne |
| Tehtävä: |
QA-assistentti |
| Sijainti: |
Turku |
| Orionilainen vuodesta: |
1984 |
Katri Rinne on viihtynyt Orionilla pitkään. Kesätyöpaikka postituksessa vaihtui tuotantotehtäviin ja lopulta kymmenisen vuotta sitten laadunvarmistukseen.
– Hyppy selkeästi ohjeistetusta työskentelystä itsenäiseen jännitti aluksi, mutta sain hyvän perehdytyksen. Pidän siitä, että kunhan hommat hoituvat, voi oman päivänsä organisoida itse, hän kertoo.
Laadunvarmistuksessa huolehditaan muun muassa, että tuote vastaa ohjeistuksia, myyntilupaa ja viranomaisvaatimuksia sekä on dokumentoitu oikein. Katrin tehtäviin kuuluu tähän liittyvien todistusten laatimista vientiä varten sekä esimerkiksi Buranan lopputuotteentarkastusta.
– Jokaisesta erästä poimitaan näyte, josta katsotaan, että materiaalit, tekstit, tablettien ulkonäkö ja pakkausmerkinnät ovat sitä mitä pitääkin, Katri kuvailee.
Tehtävissä vaaditaan tarkkuutta, sillä jokainen on vastuullinen oman työnsä jäljestä. Myös joustava asenne on tarpeen: assistentti hoitaa monenlaista muutakin asiaa SAP-järjestelmän käytöstä asiakkaiden kanssa kommunikointiin.
– Ihmisten kanssa täytyy tulla toimeen ja puhelimeen uskaltaa tarttua. Ja on hyvä, jos vähän ymmärtää mitä vieruskaveri tekee: itse olen saanut näkemystä tuotannossa työskentelystä, Katri sanoo.
Turun laadunvarmistuksen 13 hengen yhteisöstä löytyykin monenlaista työnkuvaa. Tehtävänjakoa on kehitetty siten, että kaikkien osaaminen tulisi hyödynnettyä mahdollisimman hyvin.
– Pienessä yksikössä on mukava työskennellä ja täällä on hyvä yhteishenki. Teemme myös yhteistyötä Espoon osaston kanssa niin videopalaverien kuin vierailujen kautta.
Hyvinvointia Katri Rinne rakentaa olemalla viimeisenä lenkkinä mukana varmistamassa, että tuote on turvallinen käyttää.
– Lääke on käynyt läpi jo pitkän ketjun, ennen kuin on täällä meillä. Kun asiakas ostaa tuotteen apteekista, kaiken pitäisi olla kunnossa, sillä prosessit on tarkkaan mietitty, hän vakuuttaa.
Takaisin
Päivitetty
27.8.2010