Ari Niemi mahdollistaa ja kannustaa Orion Diagnostican tuotannossa

Nimi: Ari Niemi
Tehtävä: Tuotantopäällikkö
Sijainti: Espoo
Orionilainen vuodesta: 1985

Heti ensimmäinen varsinainen työpaikka vei Ari Niemen mennessään 25 vuotta sitten. Työnjohtajan tehtävät ovat jo vaihtuneet vaativampiin, mutta Orion Diagnosticassa hän viihtyy edelleen.

– Tyytyväisyyteeni on vaikuttanut paljon se, että olen saanut vapaasti toteuttaa itseäni. Mitään rajoja kehittymiselle ei ole asetettu, hän kiittelee.

Ari ehti työskennellä myös tuotannon suunnittelijana ja ostopäällikkönä ennen kuin päätyi tuotantopäälliköksi viitisen vuotta sitten. Nyt hän huolehtii siitä, että tuotanto vastaa asiakkaan tarpeisiin, pyörii kustannustehokkaasti ja toimitusvarmuus on kohdallaan.

Työpäivät täyttyvät organisaation toiminnan suunnittelusta, pyörittämisestä ja kehittämisestä. Tärkeän osan vie myös arjen esimiestyö. Käytännön toteutuksessa hän luottaa Espoon tuotannon yli 80 hengen organisaatioon.

– Toimin ennen kaikkea mahdollistajana. Ihmisistä löytyy paljon potentiaalia: annan mieluummin heille mahdollisuuden tehdä työnsä hyvin. Minun tehtäväni on enemmänkin varustaa ja tukea heitä tavoitteissa, Ari kuvailee rooliaan.

Työ tarjoaa jatkuvasti uusia virikkeitä varsinaisen työnkuvan ulkopuolellakin. Syksyllä 2009 hän otti vastaan Orion Diagnostican turvallisuuspäällikön tehtävät. Pitkästä ja monipuolisesta kokemuksestaan huolimatta Ari ei halua olla korvaamaton.

– Pyrin päinvastoin tekemään itseni tarpeettomaksi ja valmentavalla johtamistyylillä antamaan vastuuta alaisilleni. Koko Orion Diagnostican työyhteisö on kannustava ja tukeva, hän vakuuttaa.

Hyvinvointia Ari Niemi rakentaa antamalla alaisilleen sen, minkä on itsekin saanut: mahdollisuuden toteuttaa itseään.

– Kun he ovat tyytyväisiä ja suhtautuvat positiivisesti tekemiseen ja organisaatioon, uskon, että tämä näkyy myös asiakkaalle entistäkin laadukkaampina ja mahdollisesti halvempinakin tuotteina.

Takaisin

Päivitetty 27.8.2010