Aija Ratia valmistaa syöpälääkkeitä Turussa

Nimi: Aija Ratia
Tehtävä: Prosessinhoitaja-moniosaaja
Sijainti: Turku
Orionilainen vuodesta: 2007

Lääkemaailma oli syöpälääkkeitä valmistavalle Aija Ratialle hänen aloittaessaan vieras, mutta lehdessä olleessa työpaikkailmoituksessa luvattiin perehdytys tehtäviin.

– Täällä otettiinkin hirveän hyvin vastaan ja olen viihtynyt. Työn oppii tekemällä, kun on vain rohkea ja positiivinen asenteeltaan.

Aija on pystynyt hyödyntämään sekä leipurin ammattiaan että pitkää kokemustaan matkapuhelintuotannossa.

– Tämä on vähän vastaavaa kuin leipomossa: isojen sekoittajien kanssa tehdään massaa. Nokialla puolestaan opin tietokoneiden ja muiden laitteiden käyttöä, hän sanoo.

Turun erikoisvalmisteosastolla työskennellään pääosin päivävuorossa ja pareittain. Jokainen tiimiläinen osaa muun muassa valmistaa massaa, tabletoida ja tehdä raaka-ainepunnituksia. Tehtävät vaihtuvat noin viikon välein.

– Vaihtelu on mukavaa ja lisäksi sijaistaminen on helppoa, kun olemme monitaitajia.  Joustavuutta lisää myös työajan liukuma ja se, että omista menoista voi neuvotella, Aija kiittelee.

Oman totuttelunsa ovat vaatineet tuotteisiin liittyvät säädökset: esimerkiksi dokumentoinnin täytyy olla tarkasti kunnossa, ja tavallista huolellisempi suojapukeutuminen on osastolla tarpeen.

Työturvallisuus on tullut Aijalle muutenkin tutuksi: hän toimii työsuojeluasiamiehenä tarkistaen osastolla kuukausittain, että siihen liittyvät asiat ovat kohdallaan. Osastonsa luottamusmiehenä hän puolestaan huolehtii tiedonkulusta ja tarvittaessa ratkoo ongelmatilanteita.

– Minua kysyttiin mukaan, kun olen tällainen sosiaalinen luonne ja taustaa aiheesta löytyi. Aluksi vähän arastelin tuleeko siitä ylimääräistä työtä, mutta se on mennyt siinä sivussa. Meillä on avoin ilmapiiri, eikä ongelmia ole tullut, hän kertoo.

Hyvinvointia Aija Ratia rakentaa ennen kaikkea valmistamalla laadukkaita tuotteita – pitäen mielessä sen, että vastaanottaja on toinen ihminen.

– Mietin, että jos valmistamani lääke tulisi itselleni, millainen haluaisin sen olevan. Pyrin aina siihen, että se mitä teen on sataprosenttisesti hyvää.

Takaisin

Päivitetty 1.9.2011