Ajankohtaista tietoa Orionin pääomanpalautuksen verotuksesta Suomessa
Orion Oyj jakoi A- ja B-osakkeilleen pääomanpalautusta 0,06 euroa osakkeelta vuonna 2011. Suomen verohallinto edellyttää, että pääomanpalautusta saaneiden henkilöiden on selvitettävä vuoden 2011 veroilmoituksessaan pääomanpalautuksesta syntynyt voitto, joka lasketaan vähentämällä pääomanpalautuksesta osakkeen hankintamenoa.
Verohallinto ei ole voinut laskea pääomanpalautuksesta jääneen voiton määrää valmiiksi veroilmoitukselle, koska pääomanpalautuksesta vähennettävän osakkeen hankintamenon määrä ei ole ollut tiedossa. Tämän vuoksi osakkeenomistajan on itse selvitettävä ja ilmoitettava pääomanpalautuksesta jäävän voiton määrä.
Verohallinto on laatinut verkkosivuilleen pääomanpalautusten verotuksesta kattavan ohjeen henkilöasiakkaille. Ohjeessa on käsitelty erikseen Orionin vuonna 2011 maksamaa pääomanpalautusta. Linkki ohjeen etusivulle. Linkki Orionia käsittelevään osuuteen.
Orionin osakkeenomistajia kehotetaan tutustumaan verohallinnon ohjeeseen sekä tarvittaessa olemaan suoraan yhteydessä lähimpään verotoimistoon.