Lain ja sääntöjen mukainen toiminta
Lain noudattaminen on vaatimus Orionissa. Orion edellyttää jokaisen palveluksessaan olevan tuntevan ne lait ja määräykset, joita sovelletaan hänen tehtäväalueeseensa.
Orion edellyttää, että sen henkilöstö tuntee omaan tehtäväalueeseensa sovellettavat lait ja määräykset. Esimiesten tulee puolestaan huolehtia siitä, että henkilöstö on riittävästi perehdytetty tehtäviinsä, ja että tarpeelliset ohjeistukset ovat saatavilla.
Tehtäväkohtaisten ohjeistusten ja sääntöjen lisäksi tulee noudattaa myös työterveys- turvallisuus- ja ympäristölainsäädäntöä ja huolehtia siitä, että työskentelytilat ja -välineet on varustettu ja merkitty siten, että työturvallisuus varmistuu.
Orionin liiketoimintoja koskevat monet säädökset. Orionin tulee noudattaa esimerkiksi lääkemarkkinoinnissa, lakien ja viranomaismääräysten ohella, toimialan yhteisesti sopimia menettelytapoja. Nämä menettelytavat on kansainvälisellä tasolla kirjattu EFPIA:n Code of Practice on the Promotion of Medicines -ohjeistoon sekä IFPMA:n lääkemarkkinoinnin ohjeisiin, joista on johdettu kansallisia ohjeistuksia.
Päivitetty
16.6.2010