Lahjonta, vieraanvaraisuus ja liikelahjat

 

Orionin henkilöstö tai muut Orionin puolesta toimivat eivät saa tarjota, antaa tai hyväksyä lahjusta. Liikekumppaneille ja viranomaistahojen edustajille ei tule tarjota mitään sopimatonta taloudellista etuisuutta Orionin liiketoiminnan edistämiseksi tai yhtiön muun edun ajamiseksi.

 

Lahjonta sen kaikissa mahdollisissa muodoissa on kielletty. Tämä tarkoittaa rahan tai siihen verrattavissa olevan muun arvokkaan edun antamista tai vastaanottamista Orionin tai kolmannen osapuolen suosimiseksi päätöksenteossa. Tyypillisiä mahdollisia lahjonnan kohteita ovat henkilöt, jotka edustavat esimerkiksi julkisia laitoksia, viranomaisia, terveydenhuollon ammattilaisia, terveydenhoidon ja palveluiden tarjoajia sekä tavarantoimittajia.

Julkishallinnon viranhaltijoiden päätöksentekoon vaikuttamiseksi käytettyjen keinojen tulee noudattaa Orionin yleisiä liiketoimintaperiaatteita sekä EU:n ja kansallisia sääntöjä, jotka koskevat kanssakäymistä lakia säätävien elimien ja viranomaisten kanssa. Määräyksien kiertäminen kolmannen osapuolen avulla ei ole hyväksyttävää.

Asiakkaille, muille liikekumppaneille ja julkishallinnon edustajille osoitetun vieraanvaraisuuden ja heille annettujen liikelahjojen tulee olla linjassa Orionin yleisten liiketoimintaperiaatteiden, kansallisten ja EU:n määräysten sekä lääkkeiden markkinointia koskevien kansallisesti ja kansainvälisesti sovittujen käytäntöjen kanssa.

Vieraanvaraisuudessa ja kiitollisuuden osoittamisessa tulee noudattaa kohtuullisuutta. Sallittua on ottaa vastaan ja antaa lahjoja tai etuuksia, jotka ovat luonteeltaan vähäisiä, määrältään ja arvoltaan kohtuullisia. Lahjan ja lahjuksen välinen raja vaihtelee eri kulttuureissa, joissain maissa pienet lahjat kuuluvat kulttuuriin, toisissa eivät. Vaikka lahja voisi tuntua kohtuulliselta, harkitse aina miltä se näyttäisi ulkopuolisen silmin. Lahjasta voi kertoa avoimesti, lahjuksesta ei. Lahjaan ei liity vastapalveluksia, sen sijaan lahjukseen oletetaan liittyvän.

Päivitetty 16.6.2010