Ympäristövastuun johtamisen periaatteet

 

Tavoitteet ja toiminta

Orion ottaa huomioon ympäristöön kohdistuvat vaikutukset tuotteidensa jokaisessa kehitys- ja valmistusvaiheessa. Orionissa ympäristöasiat sisältyvät suurella painoarvolla yhtiön turvallisuuspolitiikkaan, joka painottaa ympäristövaikutusten huomioonottamista toiminnan ohjaamisessa, valvonnassa ja kehittämisessä ja velvoittaa tunnistamaan tehtyjen ratkaisujen ympäristövaikutukset, kehittämään toimintaa luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi ja laatimaan menettelytavat onnettomuuksien varalle. 

 

Lait, asetukset ja määräykset ovat vähimmäistaso ympäristöasioiden hoitamisessa. Nämä eivät kuitenkaan läheskään aina riitä Orionille tavoitetasoiksi. Hyvin usein on osoitettavissa, että korkeammalle asetettu tavoitetaso on myös taloudellisesti mielekkäämpi kuin minimitaso.   

Ympäristötoiminnan osa-alueita Orionissa ovat

-         ilmansuojelu

-         jätevesiasiat

-         maaperän suojelu

-         jätehuolto

-         kierrätys.

 

Orionin yleisperiaatteena on ottaa huomioon ympäristöön kohdistuvat vaikutukset mahdollisimman kauaskantoisesti toimintansa suunnittelussa, investointien valmistelussa sekä tuotteidensa jokaisessa kehitys- ja valmistusvaiheessa. Orion edellyttää myös alihankkijoiltaan, tavarantoimittajiltaan ja muilta yhteistyökumppaneiltaan hyvää ympäristöasioiden hallinnan tasoa.

 

Jäte kaikissa muodoissaan on keskeinen ympäristövaikutusten minimoinnin kohde. Orionin tavoitteet ovat arviolta vuoden 2010 lopulla voimaan astuvan uuden jätelain sisältämien, EU:n jätestrategiassa määriteltyjen jätehuollon tavoitteiden tärkeysjärjestyksen mukaiset: jätteen syntyä pyritään kaikin tavoin välttämään ja syntyvää jätettä kierrättämään materiaalina. Jos jäte ei ole hyödynnettävissä materiaalina, se pyritään mahdollisuuksien mukaan hyödyntämään muulla tavoin, esimerkiksi energiana. Kaatopaikkajätteen määrä minimoidaan.

 

Orionin lääkevalmisteiden ja lääkeaineiden tuotanto on luonteeltaan toimintaa, joka edellyttää Ympäristöasetuksessa tarkoitettuja ympäristölupia. Ympäristömääräykset ja -luvat ovat paikkakuntakohtaisia.

 

Uusiin lääkekeksintöihin tähtäävässä tutkimuksessa sekä geneeristen lääkevalmisteiden tuotekehitystoiminnassa ensisijaisia päämääriä ovat lääkkeen tehon ja turvallisuuden lisäksi laatu ja luotettavuus. Lääkekehitystoiminnassa sovellettavia menetelmiä ohjaavat ensisijaisesti lääke- ja terveysviranomaisten määräykset. Niissä puolestaan lähtökohtana on ennen kaikkea varmistaa, että sovellettu tutkimusmenetelmä antaa mahdollisimman luotettavan tuloksen. Aina kun mahdollista, menetelmäksi valitaan luontoa mahdollisimman vähän haittaava vaihtoehto.

Menettelytavat

Ympäristöasioiden hallinnassa keskeisen huomion kohteina Orionissa ovat tuotannossa ja laboratorioissa käytetyt kemikaalit, energian ja veden kulutus, toiminnasta syntyvät jätteet sekä tuotteiden elinkaarensa aikana aiheuttamat ympäristöä kuormittavat vaikutukset.

 

Orion seuraa toimintansa vaikutuksia ympäristöön muun muassa mittaamalla ja laskemalla kemikaalien, liuottimien ja muiden aineiden käyttömääriä, veden ja energian kulutusta ja päästöjä veteen ja ilmaan sekä tarkkailemalla ja tilastoimalla jätteiden määriä.

 

Lääkevalmisteiden, lääkeaineiden ja diagnostiikkatuotteiden valmistutavat ovat luonteeltaan hyvin erilaisia, joten niissä syntyvät päästöt ja jätteetkin ovat määrältään ja laadultaan erilaisia. Erityisesti lääkeaineiden, mutta jossain määrin myös lääkevalmisteiden tuotannossa syntyy ongelmajätettä. Lääkeaineita orgaanisen kemian synteesimenetelmin valmistava Fermion käyttää tyypillisesti noin 97 % Orionin käyttämistä liuottimista, ja niihin liittyvät haihtuvien orgaanisten liuottimien (VOC, volatile organic compound) päästöt ilmaan ovat noin 75 % Orionin kokonaispäästöistä ilmaan. Fermion on myös konsernin suhteellisesti suurin ongelmajätteen tuottaja. Espoossa, Turussa ja Kuopiossa sijaitsevat lääkevalmiste- ja diagnostiikkatehtaat puolestaan synnyttävät hyöty- ja kaatopaikkajätettä.  

Organisatoriset vastuut

Ympäristöasioiden johtamisvastuutus Orionissa noudattaa konsernin toiminnallista rakennetta. Näin ollen tulosyksiköiden ja linjatoimintojen johdolla on vastuu yksikkönsä ympäristöasioista. Painopisteet ja käytännöt määräytyvät paljolti kunkin yksikön toiminnan luonteen, toimintaa koskevien viranomaisvaatimusten ja lainsäädännön sekä toimintaan liittyvien ympäristöriskien perusteella.

 

Tulosyksiköt ja linjatoiminnot on vastuutettu tunnistamaan merkittävät ympäristövaikutuksensa ja kehittämään toimintaansa ympäristö huomioiden. Ne myös laativat yksikkö- ja paikkakuntakohtaiset menettelytavat ympäristövahinkojen ja -onnettomuuksien varalle, dokumentoivat ja ohjeistavat ympäristöturvallisuuteen oleellisesti vaikuttavat tehtävät ja toiminnot sekä laativat ja ylläpitävät menettelyt ympäristöturvallisuuteen liittyvän tiedon keräämiseksi, käsittelemiseksi sekä tallentamiseksi.

 

Jokaisen orionilaisen velvollisuutena on huolehtia tehtävissään ympäristöasioita koskevien toimintaperiaatteiden noudattamisesta. 

Koulutus ja tietoisuus

Yhtiö ylläpitää ja kehittää toistuvilla koulutustilaisuuksilla henkilöstön tietoisuutta ympäristöasioista ja sitoutuneisuutta niitä koskevien tavoitteiden toteutumiseen. Ympäristönsuojelun näkökohdat sisältyvät koulutusohjelmiin tilanteen, tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan.

 

Esimiesten erityisenä tehtävänä on huolehtia siitä, että henkilöstö on riittävässä määrin perehdytetty osastonsa ja yksikkönsä turvallisuuskäytäntöihin ja ympäristöasioihin ja että uusi henkilö saa yhtiön palvelukseen tultuaan niihin perehdytyksen.

 

 

 

 

Päivitetty 18.4.2011