EN26 Toimenpiteet tuotteiden ja palvelujen ympäristövaikutusten vähentämiseksi sekä toimenpiteiden vaikutusten laajuus

 

Orionin keskeisiä ympäristövaikutusten minimoinnin kohteita ovat olleet liuotinpäästöjen vähentämiseen tähdänneet toimenpiteet viime vuosina. Nämä ovat jo tuottaneet hyvät tulokset – eivät vain dramaattisesti vähentyneinä päästöinä vaan myös huomattavina kustannussäästöinä. Yhtiöllä ei ole toistaiseksi muita varta vasten tuotteitten tai toiminnan ympäristövaikutusten vähentämiseen tähtääviä toimenpideohjelmia, joille yhtiö olisi asettanut mitattavissa olevia tavoitteita ja menetelmiä niiden toteutumisen seurantaan. Parhaillaan Orion kartoittaa kohteita ja keinoja energiankulutuksen vähentämiseksi muun muassa EK:n energiatehokkuusohjelman tavoitteiden toteuttamiseksi ja samalla myös kustannussäästöjen aikaansaamiseksi.

 

Jätteiden lajittelua yhtiö on pystynyt lisäämään, kun niiden keräyspalvelut ja jatkokäsittely määränpäässä ovat tarjonneet siihen mielekkään mahdollisuuden. Konttoripaperin kulutusta yhtiö on onnistunut huomattavasti vähentämään tehostamalla sähköistä dokumentointia ja dokumenttien versiointia ja taltiointia sekä säätämällä tulostimien oletukseksi 2-puoleinen mustavalkoinen tulostus. Konttoripaperin kulutusta vähentää huomattavasti myös tutkimusdatan uusi hallintajärjestelmä sekä myyntilupien viranomaisdokumentaation ylläpidon siirtyminen elektroniseen muotoon.

 

Orion koulutti kaikki työsuhdeautojensa haltijat vuoden 2009 aikana taloudelliseen ajotapaan, jonka välittömänä seurauksena polttoaineen keskikulutus väheni yli puoli litraa. Yhtiö hyväksyy työsuhdeautoiksi mallit, joiden CO2-päästöjen enimmäisraja on 160 g/km.

 

Orionille on yleisesti ottaen varsin tunnusomaista kustannus- ja riskitietoinen toiminnan suunnittelu- ja ohjaustapa, jonka myötä myös ympäristökysymykset tulevat luontevasti osaksi ratkaisuja ja päätöksenteon kriteereitä. 

 

Muutokset lääketehtaiden toimitusketjuun liittyvissä toimintatavoissa ovat toteutettavissa verrattain hitaasti, koska valmisteiden myyntiluvat myönnetään valmistajan esittämään valmistustapaan perustuen. Jos valmistustapaa sittemmin muutetaan esim. ympäristöteknisistä syistä, on kaikille eri maissa myyntiluvan myöntäneille lääkeviranomaisille osoitettava, ettei menetelmämuutoksesta aiheudu muutoksia valmisteen tehoon ja turvallisuuteen, ja myyntiluvat on myös päivitettävä ns. variaatiomenettelyllä uuden menetelmän mukaisiksi.

 

 

 

 

 

Päivitetty 18.4.2011