Tavoitteet ja toiminta
Yhteisösuhteisiin, yhteiskunnalliseen ja poliittisen vaikuttamiseen, kilpailun rajoituksiin ja lahjontaan Orionissa sovellettavien käytäntöjen ja keinojen linjaukset ovat johdettavissa konsernin johtamisohjeiston yleisperiaatteesta, jonka mukaan Orion-konsernin toiminta perustuu voimassaolevien lakien ja eettisesti hyväksyttävien toimintatapojen noudattamiseen. Kaikissa yhteisösuhteissamme pyrimme avoimeen ja rehelliseen kanssakäymiseen, jossa molempien osapuolten oikeutetut odotukset suhteelle tulevat otetuiksi huomioon.
Orion hyväksyy kohtuulliset lahjat osaksi normaalia liiketoimintakulttuuria lainsäädännön ja eettiseesti hyväksyttävien toimintatapojen puitteissa. Lahjuksen tai siihen verrattavissa olevan edun antaminen tai vastaanottaminen on yksiselitteisesti kielletty Orion-konsernissa.
Orion-konsernin lahjoituspolitiikan mukaan jokaista lahjoituspäätöstä tehtäessä varmistutaan muun muassa siitä, että lahjoitus on siihen sovellettavien lakien, määräysten ja muiden säännösten sekä eettisesti hyväksyttävien toimintatapojen mukainen.
Poliittiseen päätöksentekoon vaikuttamiseen Orion osallistuu ennen kaikkea oman toimialansa edunvalvontajärjestöjen toiminnan kautta.
Orion ei tue poliittisia puolueita tai järjestöjä. Vaikka Orion ei yhtiönä osallistu puoluepoliittiseen toimintaan, Orion kunnioittaa palveluksessaan olevien henkilöiden laillisia oikeuksia poliittiseen toimintaan yksityiselämän piiriin kuuluvana asiana.
Orion noudattaa voimassa olevia kilpailulakeja. Kilpailuun ja sitä edistäviin toimiin yhtiö suhtautuu myönteisesti ja pyrkii toiminnassaan varmistumaan soveltuvan kilpailulainsäädännön tavoitteiden toteutumisesta. Yhtiön tavoitteena on välttää kilpailuoikeudelliset rikkomukset.
Lain ja määräysten mukaisuus on kaikessa toiminnassa peruslähtökohta. Jokaisen orionilaisen odotetaan olevan selvillä siitä lainsäädännöstä ja niistä määräyksistä, jotka koskevat kunkin omaa tehtäväaluetta. Johdon ja esimiesten edellytetään huolehtivan siitä, että ajanmukaiset määräykset ovat saatavilla ja että henkilöstö on niihin perehdytetty.
Menettelytavat
Orion-konserniin kuuluvat yksiköt ja organisaatiot hoitavat suhteitaan viranomaisiin vastuulleen ja toimintansa piiriin kuuluvissa asioissa.
Halutessaan saattaa kantansa yhteiskunnallisten päättäjien ja viranomaisten tietoon esimerkiksi säädettäessä lakeja tai laadittaessa määräyksiä Orion pyrkii käyttämään vaikutuskanavina toimialansa kansallisia ja kansainvälisiä edunvalvontaorganisaatioita. Orion on jäsenenä Suomessa toimivia lääkeyhtiöitä edustavassa Lääketeollisuus ry:ssä, lääketutkimusta tekevien lääkeyhtiöiden eurooppalaisessa kattojärjestössä EFPIA:ssa, diagnostiikkatuotteita valmistavien yritysten eurooppalaisessa kattojärjestössä EDMA:ssa sekä Elinkeinoelämän Keskusliitto EK:hon kuuluvassa Kemianteollisuus ry:ssä sekä useissa muissa toiminnan kannalta tärkeissä yhdistyksissä. Myös alueelliset kauppakamarit ja Keskuskauppakamari ovat elinkeinoelämän näkökantoja edustavina yhteisöinä relevantteja kanavia Orionille. Tilanteen niin edellyttäessä Orionin johto on suorassa yhteydessä päätöksentekijöihin. Yhtiö pitää tärkeänä hyviä ja asiallisia suhteita varsinkin toimipaikkakuntiensa päätöksentekijöihin, yhtiön toimintaa valvoviin viranomaisiin sekä etenkin terveydenhuollon toimialan toimintaedellytyksiin vaikuttaviin valtio- ja kuntatason päättäjiin ja päätöksiä valmisteleviin virkamiehiin tullakseen kuulluksi päätöksiä valmisteltaessa.
Vieraanvaraisuudessa ja huomionosoituksissa Orion noudattaa kohtuullisuuden periaatetta.
Pääosa konsernin vuosittain tekemistä lahjoituksista yleishyödylliseen tarkoitukseen perustuu yhtiökokouksen päätökseen osoittaa osa Orion Oyj:n voitonjakokelpoisista varoista lääketieteelliseen tutkimukseen ja muuhun yleishyödylliseen tarkoitukseen. Hallitus päättää lahjoitusten kohdentamisesta.
Orionille on lääkeyhtiönä luontevaa tukea myös potilasjärjestöjen työtä. Tuen antamisessa Orion noudattaa lääkealalla yhteisesti sovittuja käytäntöjä, joihin uutena piirteenä on tullut aiempaa suurempi avoimuus. Orion julkaisee vuodesta 2008 alkaneen käytännön mukaisesti internetsivustollaan yhteenvedon yhtiöltä tukea saaneista potilasjärjestöistä.
Organisatoriset vastuut
Konsernitasolla vastuu Orionin yhteiskuntasuhteiden hoidosta on konsernin johtoryhmällä.
Koulutus ja tietoisuus
Yhteisösuhteisiin, yhteiskunnalliseen ja poliittisen vaikuttamiseen, kilpailuoikeudellisiin kysymyksiin ja lahjontaan Orionissa sovellettavia käytäntöjä ja keinoja käsitellään sekä yhtiön ohjeistuksissa että esimies- ja asiantuntijakoulutuksessa, konsernin palvelukseen tulevien perehdyttämisen yhteydessä ja myös muissa valmennus- ja informaatiotilaisuuksissa, joihin nämä aiheet luontevasti liittyvät.
Orion-konsernin henkilökunta on ohjeistettu yksiselitteisesti kieltäytymään antamasta ja ottamasta vastaan lahjusta tai siihen verrattavissa olevaa etua yhtiön liiketoiminnan edistämiseksi tai sen intressien läpiajamiseksi.
Konsernin johtamisohjeistoon kirjatun yleisen laillisuus- ja eettisyysperiaatteen lisäksi konsernissa on vahvistettu kilpailuoikeudellinen ohjeisto, jota jokainen konsernin palveluksessa oleva on velvollinen noudattamaan. Orion järjestää kilpailuoikeudellista ja sopimuksien tekemiseen liittyvää koulutusta kaikille henkilöilleen, jotka ovat tekemisissä sopimusten tai muiden sellaisten asioiden kanssa, joilla saattaa olla kilpailuoikeudellisia vaikutuksia.
Konsernissa on myös vahvistettu kaikkia konsernin palveluksessa olevia sitovat ohjeet sopimusten tekemisestä ja konserniin kuuluvien yhtiöiden toiminimien kirjoittamisesta. Näiden ohjeiden avulla pyritään varmistamaan se, että kaikkien sopimusten tekemisessä käytetään riittävää juridista asiantuntemusta, sopimukset tehdään kirjallisesti, sopimukset hyväksytään niiden merkityksen mukaisesti oikealla päätöksentekotasolla ja että sopimuksia voivat allekirjoittaa vain toiminimen kirjoittamiseen oikeutetut henkilöt.
Orionin toimintaan liittyy huomattavan paljon lainsäädäntöä ja erityismääräyksiä.
Orion järjestää henkilöstölleen myös runsaasti määräysten hallitsemiseen liittyvää koulutusta ja perehdytystä kurssein, tietoiskuin ja itseopiskelun keinoin. Määräyksiin perehtyminen edellyttää myös henkilökohtaista panosta.
Valvonta ja seuranta
Orion valvoo lain ja viranomaismääräysten noudattamista samalla tavoin kuin konsernin sisäisten sääntöjen noudattamista ja myös reagoi niiden vastaiseen toimintaan samoilla johtamis- ja valvontajärjestelmän mukaisilla käytännöillä, joita yhtiö soveltaa muidenkin sisäisten sääntöjensä noudattamiseen.
Päivitetty
18.4.2011