|
Orionin koko toimintaketjun laadullisina peruslähtökohtina ovat EU:n yhteisiin säännöksiin perustuvien hyvien tuotanto- ja toimintatapojen mukaisuus, prosessien tehokkuus ja toimivuus, tuotteiden turvallisuus ja tasalaatuisuus sekä toimitusvarmuus. Omia arviointikäyntejä tekemällä Orion varmistaa, että myös toimitusketjuun osalliset kolmannet osapuolet täyttävät nämä lähtökohdat.
Orionin itse tekemät tarkastukset ovat kohdistuneet painokkaasti lääkeaineiden valmistajiin, raaka-aine- ja materiaalitoimittajiin, sopimusvalmistusta Orionille tekeviin lääkeyhtiöihin sekä Orionille sopimuspohjaista lääketutkimusta tekeviin tutkimuslaitoksiin ja -yhtiöihin. Vuosina 2007 ja 2008 Orion teki huomattavan paljon tarkastus- ja arviointikäyntejä lääkkeiden vaikuttavia aineita toimittaviin tehtaisiin ja lääketutkimusta tekeviin laitoksiin arvioidakseen näiden kelpoisuutta Orionin mahdollisiksi sopimuskumppaneiksi.
Kriittisiä puutteita Orion on todennut auditoinneissaan verrattain vähän, koska jo sopimussuhteessa olevat kumppanit on aikanaan valittu tarkoin kriteerein ja koska myös viranomaiset auditoinneissaan osaltaan varmistavat niiden toiminnan määräystenmukaisuuden. Omissa auditoinneissaan Orion päätyi yhteensä kuuteen hylkäyspäätökseen vuosina 2007−2009. |