LA9−LA12 Henkilöstön koulutus ja kehittäminen

 

LA9  Ennaltaehkäisevä työterveys- ja turvallisuuskoulutustoiminta 

Orion haluaa tarjota henkilöstölleen terveellisen ja turvallisen työympäristön sekä hyvin toimivan työyhteisön. Suuri osa Orionin työsuojelu- ja hyvinvointitoiminnasta tähtää vaaratilanteiden ja työstä aiheutuvien sairauksien ja vammojen ennaltaehkäisyyn.

 

Konsernissa järjestettiin vuonna 2009 yhteensä 71 ympäristö, terveys ja turvallisuus (YTT) -koulutustilaisuutta  ja niihin osallistui 1 874 henkilöä. Vuonna 2008 järjestettiin 101 koulutustilaisuutta ja niissä oli yhteensä 1 890 osanottajaa.

 

LA10   Keskimääräiset koulutustunnit henkilöä kohden henkilöstöryhmittäin

LA11  Osaamisen kehittämisen ja elinikäisen oppimisen ohjelmat, jotka tukevat henkilöstön jatkuvaa työllisyyttä ja antavat tukea työsuhteen päättymistilanteissa

Orionin henkilöstön kehittämiseen käytetyt koulutustunnit eivät ole toistaiseksi raportoitavissa GRI-indikaattori LA 10:n edellyttämällä tavalla puutteellisen tiedonkeruumenetelmän takia. Yleisesti todettakoon kuitenkin, että Orion kannustaa henkilöstöään ammatissa kehittymiseen ja tarjoaa siihen runsaasti sekä yhtiön omia, henkilöstön ja yhtiön tarpeisiin suunniteltuja sisäisiä valmennuksia että ulkopuolisten palveluntarjoajien koulutustilaisuuksia ja mahdollisuuksia. Orionilaisten koulutuspäivien määrien arvioidaan pysyneen samalla tasolla vuosina 2007−2009.

 

Orionissa osaamisen kehittämisen suunnittelu lähtee konsernin strategiasta ja tavoitteista: millaista osaamista tarvitsemme menestyäksemme nyt ja myös pitkällä tähtäimellä. Määrällisesti eniten ja laajimmalla skaalalla Orion kehittää henkilöstönsä ammatillista osaamista. Esimiestaitojen kehittämiseen Orion on panostanut jo pitkään. Tärkeä koulutuksen kohderyhmä ovat myös asiantuntijat, joille on oma valmennusohjelma. Orionilaiset päivittävät aktiivisesti tietojaan myös tietotekniikka- ja laatukoulutuksissa.

 

LA12  Kehityskeskustelujen ja säännöllisten suoritusarviointien piirissä olevan henkilöstön osuus

Kehityskeskustelut ovat vakiintuneet käytännöksi Orion-konsernissa. Vuonna 2009 kehityskeskusteluiden arvioidaan toteutuneen työntekijöiden osalta 85-prosenttisesti. Keskustelut on voitu käydä myös ryhmäkeskusteluina.

 

Arviolta 95 prosenttia toimihenkilöistä kävi kehityskeskustelun esimiehensä kanssa vähintään kerran vuoden 2009 aikana. Kaikkia esimiehiä on ohjeistettu käymään keskustelut.

 

Ylempien toimihenkilöiden osalta kehityskeskustelut ovat toteutuneet 100-prosenttisesti. Ylempien toimihenkilöiden kehityskeskusteluun sisältyy tulospalkkion perusteena oleva arviointi edellisvuoden keskustelussa asetettujen tavoitteiden toteutumisesta sekä uusien henkilökohtaisten tavoitteiden asetanta yhdessä esimiehen kanssa. 

 

 

Päivitetty 18.4.2011