Konsernin henkilöstö on naisvoittoinen: noin 64 % konsernin koko henkilöstöstä on naisia, ja osuus on pysynyt jotakuinkin samanlaisena jo useita vuosia. Työntekijöiden henkilöstöryhmässä naisia ja miehiä on lähes yhtä paljon. Tes-toimihenkilöiden ryhmässä naisia on sekä absoluuttisesti että suhteellisesti eniten. Ylemmistäkin toimihenkilöistä naisia on selvästi yli 60 %.
Orionin tulosyksiköistä naisvaltaisin on Orion Diagnostica, jossa naisia on 72 % koko henkilöstöstä. Lähes neljännes Orion Diagnostican palveluksessa olevista naisista työskentelee laborantin tehtävissä (laboratory technician).
Fermion puolestaan on hyvin miesvaltainen tulosyksikkö: vuonna 2009 Fermionin henkilökunnasta miehiä oli 74 %. Fermionissa varsinkin tuotantoprosessit ovat miesten maailmaa, sillä noin 95 % koko prosessimiehityksestä on miehiä. Heidän yleisin tehtävänimikkeensä on prosessimies, jolla nimikkeellä naisia ei ole lainkaan. Fermionissa naiset työskentelevät laboratorioissa ja toimistotehtävissä.
Lääkevalmisteiden ja diagnostisten tuotteiden tuotannon työntekijöistä selvä enemmistö on naisia. Naisten yleisimpiä tehtävänimikkeitä tuotantotehtävissä ovat pakkaaja ja linjanhoitaja. Valmistuksen laadunvalvonnassa yleisin tehtävänimike on laborantti. Heitä on noin 140 ja lähes kaikki ovat naisia.
Naisvaltainen toiminto on myös tutkimus ja tuotekehitys, joka Orionissa työllistää lähes viidenneksen koko konsernin henkilökunnasta. Noin 75 % T&TK:n henkilöstövahvuudesta on naisia. Yleisimpiä tehtävänimikkeitä ovat tutkija (research scientist) ja tutkimusassistentti (research assistant).
Myyntitehtävissä sukupuolijakauma on selvästi naisvoittoinen ja jakauma lähellä konsernitason keskiarvoja.
Hallinnollisista yksiköistä Esikuntatoimintojen organisaatiossa naisia on yli 80 %. Muun muassa henkilöstöhallinto ja -palvelut ovat naisvaltaisia. Talouden ja hallinnon toiminnoissa sen sijaan naisia on vain hieman enemmän kuin miehiä.
Erilaisissa sihteerin ja johdon assistentin tehtävissä on noin 140 henkilöä, kaikki naisia.
Esimiesasemassa konsernissa oli vuonna 2009 noin 470 henkilöä, joista 46 % oli naisia.