Henkilöstöä ja työolosuhteita koskevan johtamisen periaatteet

  

Tavoitteet ja toiminta

Orion on toimialansa suurin työnantaja Suomessa ja kansainvälinen moniosaajien työyhteisö. Palveluksessamme on noin 3 100 henkilöä. Heistä ulkomaisissa toimipisteissämme työskentelee yhteensä noin 600 henkilöä. Orion antaa mahdollisuuden työskennellä kansainvälisessä ympäristössä ja tarjoaa monipuolisia ja haasteellisia uramahdollisuuksia erilaisille osaajille.

Menestyksemme on riippuvainen kyvystämme rekrytoida ammattitaitoista henkilöstöä palvelukseemme ja kehittää, kouluttaa, motivoida ja sitouttaa heitä yhtiömme tarpeisiin ja päämääriin. Orion tarvitsee tehtäviinsä henkilöitä niin luonnontieteiden, kaupallisten, matemaattisten, teknisten, informaatiotekniikan kuin humanististenkin tieteiden alueilta. Suuressa konsernissa on tarvetta ja tilaa erilaisille persoonille. Haluamme työyhteisöömme ihmisiä monenlaisista taustoista, sillä näkökulmien kohtaaminen luo kasvualustan innovaatioille.

 

Orion haluaa olla kiinnostava ja haluttu työpaikka. Vaalimme hyvää työnantajakuvaamme huolehtimalla jokaisen orionilaisen ammatillisesta kehittymisestä, työolosuhteista ja hyvinvoinnista työssä. Tarjoamme henkilöstöllemme terveellisen ja turvallisen työympäristön sekä hyvin toimivan työyhteisön. Tehtävissä tulee olla mahdollisuuksia kehittymiseen ja urapolkuihin. Varmistamme myös sen, että henkilöstöllämme on yhtiön strategian toteuttamisen edellyttämä osaaminen.

 

Edistämme tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta konsernimme laajakatseisesti lähtemällä mm. siitä, että kaikilla työntekijöillämme on yhtäläiset mahdollisuudet onnistua ja kehittyä omassa työssään ja että työntekijät kohtelevat toisiaan tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti. Nämä tavoitteet on kirjattu yhtiön tasa-arvosuunnitelmaan.

 

Orion kehittää toimintaansa avoimessa ja luontevassa yhteistyössä henkilöstön kanssa. Henkilöstön ja johdon välisissä suhteissa tavoitteenamme on mahdollisimman joustava ja esteetön kanssakäyminen ja avoin vuorovaikutus, jotta vastausta tai ratkaisua tarvitsevat kysymykset voidaan käsitellä nopeasti ja rakentavasti. Yhteistoiminta toteutuu mutkattomasti normaalin päivittäisen toiminnan yhteydessä. Yhtiö suhtautuu ammattiyhdistystoimintaan ja henkilöstön edustajiin arvostaen ja avoimesti.

 

Menettelytavat

Orion varmistaa henkilöstöään ja työolosuhteita koskevan yhteiskuntavastuullisen toimintansa nojaamalla koko konsernin yhteisiin arvoihin, yhtiön johtamisohjeistossa määriteltyihin menettelytapoihin ja vastuutuksiin sekä konsernille vahvistettuun henkilöstöpolitiikkaan. Yhtiömme missio ’Hyvinvointia rakentamassa’ kuvastaa myös osaltaan suhtautumistamme henkilöstöömme: henkinen ja fyysinen hyvinvointi työn ääressä palkitsee sekä työn antajan että työn tekijän. Luomalla edellytykset työssä jaksamiselle, kehittymiselle ja viihtymiselle Orion kannustaa aikaansaamisen iloon. Työssään hyvin voiva työntekijä puolestaan rakentaa hyvinvointia yritykselle ja työyhteisössään.

 

Henkilöstöasioiden hoidossa Orion noudattaa lainsäädäntöä, työehtosopimuksia, työsuojelumääräyksiä ja muita velvoitteita. Orionin henkilöstöpolitiikassa on vahva painoarvo tasapuolisuudella ja oikeudenmukaisuudella, henkilöstön ja johdon välisellä rakentavalla ja mutkattomalla vuorovaikutuksella, työssä kehittymisen mahdollisuuksilla ja tulosten palkitsemisella sekä olosuhteilla ja ilmapiirillä, jossa ihmiset tekevät työtä Orionissa.

 

Rekrytointi
Resurssisuunnittelulla Orion varmistaa, että organisaatiossa on yrityksen tavoitteista johdettujen tehtävien suorittamiseksi tarvittavat ihmiset ja osaaminen ja että yhtiöllä on varamies- ja seuraajasuunnitelmat toiminnan häiriöttömän jatkumisen varmistamiseksi. Uusien ja vapautuvien työpaikkojen täyttämisessä on etusija konsernin palveluksessa oleville, tehtäviin soveltuville henkilöille. Tehtäväkiertoa hyödynnetään muutosvoimana ja mahdollisuutena henkilöstön ammatilliseen kehittymiseen.

 

Tasa-arvo

Työyhteisön jäsenten vastuulla on pyrkiä huomioimaan omassa toiminnassaan kaikkien henkilöiden tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen kohtelu niin päivittäisessä toiminnassa kuin päätöksenteossa. Orion vaatii ja odottaa oikeudenmukaisuutta kaikilta työyhteisöjensä ja organisaatioidensa jäseniltä, ei vain esimiestehtävissä toimivilta. Jokaisen velvollisuus on omalta osaltaan tukea ja edistää tasapainoista työilmapiiriä ja käyttäytyä asiallisesti ja toinen toistaan kunnioittaen.  Orionin tasa-arvotyöryhmän tehtävänä on tukea ja edistää kaikinpuolista tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden toteutumista yhtiössä.  Työryhmässä ovat edustettuina kaikki henkilöstöryhmät sekä työnantaja. Niin esimiehet kuin henkilöstön edustajatkin ovat velvollisia puuttumaan havaittuihin ongelmiin.

 

Henkilöstön osallistaminen

Orion ottaa henkilöstön mielipiteet huomioon henkilöstöasioiden kehittämistä ja toteuttamista koskevassa päätöksenteossaan. Henkilöstön edustajia on pääsääntöisesti mukana työryhmissä, joissa valmistellaan uusia käytäntöjä ja vanhoihin käytäntöihin muutoksia. Lakisääteisen yhteistoiminnan lisäksi Orionin johto järjestää säännöllisesti epämuodollisia tapaamisia henkilöstön ja sen edustajien kanssa.

 

Henkilöstön edustus konsernin hallinnossa pyritään ensisijaisesti sopimaan henkilöstön kanssa. Orion-konsernin johtoryhmässä on yksi henkilöstöryhmien keskuudestaan nimeämä edustaja.  Henkilöstön edustajalla ei ole operatiivista vastuuta johtoryhmässä tehdyistä päätöksistä.

 

Tiedon kulku

Työtä ja työyhteisöä koskevan tiedon nopea kulku, vaivaton saatavilla olo ja jakaminen motivoi ja auttaa orionilaisia työtehtävien hoidossa. Sisäisessä viestinnässään Orion käyttää moderneja verkkopohjaisia tiedon tarjonta- ja taltiointijärjestelmiä kaikille orionilaisille yhteisinä konserninlaajuisina sovelluksina. Periaatteena on tarjota pääsy kaikkeen sellaiseen tietoon, joka voi olla avuksi työssä.

 

Terveys ja turvallisuus

Orionin työsuojelutoiminnasta suuri osa tähtää vaaratilanteiden ja työstä aiheutuvien sairauksien ja vammojen ennaltaehkäisyyn. Yhtiö tarjoaa henkilöstölleen lakisääteistä kattavamman työterveyshuollon palvelut suurilla toimipaikoilla omien työterveysasemien ja pienemmillä ostopalveluna järjestetyn työterveyshuollon kautta. 

 

Palkitseminen

Orion kannustaa henkilöstöään hyviin suorituksiin ja pitkäjänteiseen työhön myös palkitsemisen keinoin. Palkitsemisen tulee olla oikeudenmukaista ja perustua konsernin yhteisiin periaatteisiin. Palkat ja henkilöstöetuudet ovat maakohtaisia ja niihin vaikuttavat paikallinen lainsäädäntö, työehtosopimukset, toimiala ja paikkakunta ja kunkin maan palkkataso.

 

Rahallisen palkitsemisen ja muiden henkilöstöetuuksien tulee tasoltaan ja kattavuudeltaan muodostaa kilpailukykyinen kokonaisuus verrattuna kunkin tehtävän markkinapalkkaan. Henkilökohtainen palkka määräytyy tehtävän vaativuuden ja henkilökohtaisen suoriutumisen perusteella. Henkilökohtaista suoriutumista arvioitaessa otetaan huomioon tuloksellisuus, ammattitaito, monitaitoisuus, kehityshakuisuus, aloitteellisuus ja yhteistyökyky.

Koulutus ja tietoisuus

Orionin henkilöstölleen tarjoaman koulutuksen ja valmennuksen lähtökohtana ovat yrityksen strategian, liiketoiminnan tavoitteiden ja kunkin tehtävän tuomat osaamisvaatimukset. Orion kannustaa henkilöstöään kehittämään itseään tarjoamalla laajan kirjon oppimismahdollisuuksia päiväseminaarityyppisistä tietoiskuista pitkäkestoisiin opinto-ohjelmiin ja täydennyskoulutusjaksoihin. Osaamisen kehittämisen keinoihin kuuluvat myös mm. työkierto, mentorointi, työssä oppiminen ja urapolkujen kuvaaminen.

Erityisesti esimiesten vastuulla on varmistaa työtehtävissä tarvittavan osaamisen kehittäminen. Esimiehen vastuulla on myös organisoida riittävä perehdytys uusille, tehtäviään vaihtaville tai pitemmiltä vapailta töihin palaaville henkilöille. Esimiehet huolehtivat myös siitä, että heidän yksikössään työskentelevät henkilöt tuntevat yhtiön strategian ja päämäärät, niistä johdetut osastojen tavoitteet sekä tätä kautta henkilökohtaiset tavoitteensa.

Esimiestaitojen kehittämisen keinoja ovat esimerkiksi konsernin laajuinen valmennusohjelma, jossa esimiehet saavat monipuolisesti valmennusta hyvän työskentelyilmapiirin ylläpitoon ja ongelmatilanteiden sovitteluun. Asiantuntijatehtävissä toimivia orionilaisia varten on oma valmennusohjelma.

 

Vähintään vuosittain käytävissä kehityskeskusteluissa esimies ja alainen sopivat ja täsmentävät tavoitteet ja vastuut ja varmistavat, että henkilöllä on tehtävässään menestymiseen tarvittava osaaminen ja motivaatio. Kehityskeskustelussa esimies kuulee alaistaan myös tämän kehittymistoiveista ja sopii niiden perusteella tarvittaessa myös henkilökohtaisesta kehittymissuunnitelmasta.

 

Henkilöstönsä työkyvyn ylläpidosta Orion huolehtii Tyky-ohjelmaan sisältyvin monipuolisin toimenpitein jokaisen yksilön työ- ja toimintakyvyn edistämiseksi ja parantamiseksi työuran kaikissa vaiheissa.

 

Valvonta ja seuranta

Vuosittain tehtävä Happy@Work-työilmapiirimittaus on sekä konsernitason että osastokohtaisen työilmapiirin ilmapuntarina tärkeä työkalu, jonka avulla ohjaamme työyhteisömme ja hyvinvointimme kehittämistä. H@W-kyselyyn voi osallistua jokainen orionilainen. Kyselyn tulokset käydään läpi kaikissa yksiköissä osasto- tai toimintokohtaisissa päiväseminaareissa, joissa myös asetetaan tavoitteet parannuksiksi ja sovitaan yhdessä keinot niiden saavuttamiseksi. Lisäksi konsernin johtoryhmä määrittelee vuosittain organisaatiomme kannalta tärkeimmät kehittämiskohteet kyselystä saatujen tulosten perusteella.

 

360-arvioinnissa esimies saa palautetta itselleen alaisiltaan, kollegoiltaan ja omalta esimieheltään. Asiantuntijatehtävissä toimivat orionilaiset puolestaan saavat ns. 180-palautteen esimieheltään ja työtovereiltaan.

Päivitetty 18.4.2011