Tutkimuspäivän kulku
Tutkimuspäivää edeltävä yö vietetään keskuksessa, ja tavallisesti lääkkeen annostelua edeltää vähintään 10 tunnin paasto. Aamulla lääkäri haastattelee tutkittavat, ja mikäli kaikki on kunnossa, lääke annostellaan noin kello 8. Lääkkeenannon jälkeen otetaan tiettyinä kellonaikoina useita verinäytteitä laskimokanyylin kautta, eli neulan pistoja ei tavallisesti ole päivän aikana montaa.
Tutkittavat oleskelevat koko päivän tutkimuskeskuksen tiloissa. Heille tarjotaan tutkimussuunnitelmassa määrätyt ateriat ja kofeiinitonta kahvia tai teetä. Tavallisesti tutkittavat lähtevät viimeisen näytteenoton jälkeen illalla kotiin. Joskus tutkimukseen kuuluu vielä aamunäyte seuraavana aamuna.
Faasi I -tilassa on myös langaton internet-yhteys, jota tutkimushenkilöt voivat käyttää päivän aikana esimerkiksi omilta kannettavilta tietokoneiltaan. Tutkimusyksikössä on lisäksi televisioita ja DVD-soitin. Myös omia elokuvia voi tuoda katsottavaksi.
Päivitetty
16.12.2011