Eturauhasen sairauksia

 

Eturauhanen

Eturauhanen on miehen sukupuolirauhanen.  Eturauhanen alkaa kehittyä jo sikiökautena, mutta sen varsinainen kehitys alkaa vasta murrosiässä.   20-vuotiaan miehen eturauhasen sanotaan olevan saksanpähkinän kokoinen, paino n. 28 g. Eturauhanen ympäröi virtsaputken alkuosaa. Se sijaitsee virtsarakon alapuolella peräsuolen edessä. Sen koko pysyy samana 30-45 vuoden ikään asti, jonka jälkeen se saattaa alkaa suurentua.

Eturauhasen ensisijainen tehtävä on tuottaa rauhaseritettä, nestettä, joka suojaa siittiöitä ja edistää ja auttaa kuljettamaan siemennestettä.

Kivesten tehtävä on tuottaa siittiöitä ja testosteronia.

Tulehdus, liikakasvu ja syöpä ovat yleisimmät eturauhaseen liittyvät sairaudet. Niiden oireet voivat olla hyvin samankaltaisia.

Eturauhastulehdus

Eturauhasen tulehduksen voi aiheuttaa joko ei-bakteeri tai bakteeri. Eturauhasen tulehdukselle tyypilliset oireet ovat kuume, vilunväristykset, alavatsakivut, ja virtsatessa tuntuva kirvely ja polttelu. Taudin hoitoon käytetään antibiootteja ja/tai tulehduskipulääkkeitä sen mukaan, mikä on tulehduksen syy ja millaiset oireet ovat.  
 

Eturauhasen liikakasvu (prostata hyperplasia)

Eturauhasen suurentuminen eli eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu on ihan normaali ikääntymiseen liittyvä ilmiö. Suurentunut eturauhanen ei yleensä vaivaa alle 50-vuotiaita. 50 vuotta täyttäneillä eturauhasen liikakasvua todetaan 45 prosentilla. Yli 60-vuotiaista miehistä sitä todetaan 80 prosentilla, ja heistä noin 40 prosenttia kärsii sen aiheuttamista oireista.

Suurentunut eturauhanen voi aiheuttaa virtsan kerääntymistä rakkoon ja rakon tyhjentymisen ongelmia.

Eturauhasen liikakasvuun on useita hoitovaihtoehtoja. Hoito määräytyy potilaan ja lääkärin yhteisen arvion perusteella.

Eturauhassyöpä

Eturauhasen syöpä on miesten yleisin syöpä. Se syntyy eturauhasen solujen alkaessa muuttua pahanlaatuisiksi. Se on yleensä yli 70-vuotiaiden miesten tauti, ja sairastuvien keski-ikä on 71 vuotta. Alle 60-vuotiaista vain noin 9 % sairastuu eturauhassyöpään.

Koska varhaisvaiheen eturauhassyöpä ei yleensä aiheuta mitään oireita, mitkään tyypilliset oireet eivät auta diagnosoimaan sitä. Edenneen syövän potilaalla oireet saattavat olla samanlaisia kuin hyvänlaatuisessa eturauhasen liikakasvussa.

Eturauhassyövän hoito määräytyy monista asioista, jotka otetaan huomioon hoitoa suunniteltaessa. Niistä tärkeimpiä ovat syövän levinneisyys, solujen pahanlaatuisuuden aste, potilaan ikä, yleiskunto ja muut sairaudet.

Enemmän eturauhassyövästä Syöpäsairauksien lääkkeet -jakson yhteydessä.

 

Päivitetty 19.2.2010