Katsaus ihmislääkemarkkinoihin 2012
Julkaistu 24.4.2012
Suomen lääkemarkkina
Suomen Lääkedatan tilastoinnin mukaan ihmislääkkeiden tukkumyynti Suomessa tammi–maaliskuussa 2012 oli yhteensä 493 (474) miljoonaa euroa, ja se nousi 4 % edellisvuoden vertailukaudesta.
Orionin yksittäisistä markkina-alueista tärkein on Suomi, jonka osuus kokonaisliikevaihdosta on noin neljännes. Orion pystyi kasvattamaan myyntiään markkinoita nopeammin, ja yhtiö vankisti asemaansa Suomen johtavana lääkemarkkinoijana. Suomen Lääkedatan tilastoinnin mukaan Orionin ihmislääkkeiden tukkumyynti Suomessa tammi–maaliskuussa oli yhteensä 54 (49) miljoonaa euroa, ja se kasvoi 10 % edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Orionin markkinaosuus Suomen lääkemarkkinoista oli 11 % (10 %).
Parkinson-lääkkeiden markkinat
Kaikkien Parkinson-lääkkeiden yhteenlaskettu myynti joulukuuhun 2011 päättyneeltä 12 kuukauden jaksolta oli IMS Health -lääkemyyntitilastojen mukaan Yhdysvalloissa 669 miljoonaa dollaria (922 milj. USD edeltäneeltä 12 kk:lta), ja se laski 28 %. Markkinamyynnin lasku johtuu eräiden tuotteiden geneerisen kilpailun alkamisesta. Euroopan viisi suurinta Parkinsonin taudin lääkemarkkinaa olivat Saksa, Iso-Britannia, Ranska, Espanja ja Italia. Niiden yhteenlaskettu Parkinson-lääkkeiden myynti joulukuuhun 2011 päättyneeltä 12 kuukauden jaksolta oli 955 (1 043) miljoonaa euroa, ja keskimääräinen markkinalasku oli 8 %.
Yksittäisenä terapia-alueena Orionille merkittävin on edelleen Parkinsonin taudin hoito. Orionin Parkinson-lääkkeet muodostavat noin neljänneksen konsernin liikevaihdosta. Orionin Parkinson-lääkkeiden myynti Yhdysvalloissa säilyi vakaana kokonaismarkkinan laskiessa selvästi. Japanissa myynti kehittyi edelleen suotuisasti ja kokonaismarkkinan kehitystä selvästi paremmin. IMS Health -lääkemyyntitilastojen mukaan Orionin Parkinson-lääkkeiden myynti joulukuuhun 2011 päättyneeltä 12 kuukauden jaksolta oli Yhdysvalloissa 181 (180 milj. USD edeltäneeltä 12 kk:lta) miljoonaa dollaria. Euroopan viidellä suurimmalla markkinalla myynti säilyi vakaana 156 (158) miljoonassa eurossa, ja Japanissa myynti kasvoi 18 prosenttia 56 (47) miljoonaan euroon. Orionin Parkinson-lääkkeiden markkinaosuus Yhdysvalloissa oli 27 %, Euroopan viidellä suurimmalla markkinalla keskimäärin 16 % ja Japanissa 11 %.
Tehohoitorauhoite Precedexin markkina
Orionin Precedex®-tehohoitorauhoitteen (deksmedetomidiini) myynti IMS Health -lääkemyyntitilastojen mukaan oli 206 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria joulukuuhun 2011 päättyneeltä 12 kuukauden jaksolta (155 milj. USD edeltäneeltä 12 kk:lta), ja se kasvoi 33 %. Myynnistä noin neljä viidesosaa eli 161 (132) miljoonaa dollaria on peräisin Yhdysvaltojen markkinalta, missä Precedexin myynti kasvoi 22 %.
Päivitetty
24.4.2012