Diagnostiikkaliiketoiminnan vaiheita

 

Diagnostiset tuotteet otettiin Lääketehdas Orionin valmistusohjelmaan vuonna 1968, jolloin Orionin mikrobiologisella osastolla aloitettiin virtsatieinfektioiden toteamiseen tarkoitetun Uricult®-testin tuotanto. Uricult-testin ja immunologiaan perustuvien tuotteiden markkinat näyttivät lupaavilta, joten vuonna 1974 muodostettiin tulosyksikkö Orion Diagnostica. Toiminta siirtyi 1975 Helsingin Vallilasta Espoon Mankkaalle uuteen diagnostiikkataloon, johon valmistui laajennus 1984.

Orioniin vuonna 1990 fuusioidussa Farmos-Yhtymässä oli diagnostisten tuotteiden kehitys alkanut vuonna 1974.  Silloisessa Farmos Diagnosticassa ensimmäisinä tuotekehityksen kohteina olivat RIA-menetelmät (radioimmunologic assay) digoksiinin, kilpirauhashormonien sekä steroidien määrittämiseen. Ensimmäinen tuote, Digoxin (H3) RIA-kitti lanseerattiin vuonna 1976. Turun nykyinen diagnostiikkatehdas valmistui vuonna 1979.

Lisää radioimmunologisia testimenetelmiä tuli mukaan tuotteistoon, kun Farmos osti oulunsalolaisen Nordiclab Oy:n vuonna 1976.  Farmos Diagnostica yhdistettiin Orion Diagnosticaan 1992. Diagnostiikkatuotanto päättyi Oulunsalossa 2005, jolloin toiminnot yhdistettiin Turun tehtaaseen. 

Jo 1970-luvulla Orion Diagnostica toi markkinoille ensimmäiset tuotesukupolvet myös hygieniatestauksen tuotemerkeistä Hygicult® ja Easicult®, samoin kuin suun hyvinvoinnin seurantaan tarkoitetut Dentocult® -testitkin. 1980-luvun alussa olivat vuorossa hengitystieinfektioiden diagnostiikkaan tarkoitettu Streptocult® ja maailman ensimmäinen nopea rotavirustesti Rotalex®. Ensimmäinen Turbox®-analysaattori ja siihen kehitetyt immunoturbidimetriset testit tulivat markkinoille 1987.

2000-luvulla Orion Diagnostican tärkeimmäksi tuotteeksi kasvoi maailmanlaajuisesti arvostettu, lähitestaukseen kehitetty QuikRead® -testijärjestelmä ja erityisesti QuikRead CRP -testi. Espoon tehtaalla valmistetaan sen lisäksi muun muassa lukuisia Uricult-versioita ja muita kastolevyjä sekä immunologisia proteiinitestejä. Turun tehtaalla valmistetaan mm. keskitetyille laboratorioille tarkoitettuja immunologisia testisarjoja, joilla mitataan esim. kollageeneja ja steroideja. Turussa valmistetaan myös virustestejä. 

Orion Diagnostican laatujärjestelmä täyttää sekä ISO 9001 ja ISO 13485 -standardien että USA:n lääkeviranomaisen, FDA:n asettamat vaatimukset.

Päivitetty 9.6.2009
 

 


Vuonna 1974 perustettiin Orion Diagnostica kehittämään, valmistamaan ja markkinoimaan reagensseja ja testipakkauksia tautien määrittämiseen.