Evakossa ja säännöstelytaloudessa

Valtaosa Orionin toiminnasta siirtyi vuonna 1939 epävarman tilanteen takia ennen talvisodan alkamista evakkoon Keuruulle, missä toimintansa lopettaneesta parkettitehtaasta tehtiin tabletti- ja salvaosasto ja meijeriin sijoitettiin ampulliosasto. Astiat pestiin pääosin ulkona pahimmillaan 40 asteen pakkasessa. Tilanteen rauhoituttua hetkeksi palattiin takaisin Helsinkiin, mutta talvisodan alettua 30.11.1939 oli taas lähdettävä evakkoon.

Ennen sotaa Orion oli hankkinut varastoon runsaasti raaka-aineita ja pystyi pitämään valmisteluettelonsa lähes ennallaan. Orionilla oli päävastuu koko Suomen lääkehuollosta niin sota- kuin kotirintamalla, koska tuontia ei juuri ollut. Jatkosodan aikana Orionin lääkevalmistetuotanto pysyi Helsingissä ja raaka-ainepulasta huolimatta se jatkui kohtuullisesti.

Sodan jälkeen Suomessakin elettiin säännöstellyssä taloudessa, rahan arvo laski ja teollisuus oli vaikeuksissa. Palkat ja raaka-aineiden hinnat nousivat rajusti, mutta lääkkeiden hintoja ei voitu hallituksen kireän rahapolitiikan takia korottaa. Esimerkiksi maksan tukkuhinta oli liki satakertaistunut sotaa edeltävältä tasolta ja Orionissa palkkasumma nousi vuodessa 44 prosenttia siitä huolimatta, että henkilökunta oli hieman vähentynyt. Orionin tilanne oli niin vaikea, että vuonna 1947 yhtiön johtokunta harkitsi jopa toiminnan lopettamista, mutta kyseessä saattoi olla hintaviranomaisten painostuskin.

Orionissa oli syytä katsoa myös peiliin. Yhtiö oli kasvanut voimakkaasti, mutta tapa toimia oli Juhani Leikolaa siteeraten edelleen kuin pienyrityksessä. Erkki Leikola oli Orionin toimitusjohtaja, mutta myös kansanedustaja, farmaseuttisen laitoksen esimies ja yliopiston professori.  Tuotteiden valmistuksessa tapahtui vakavia virheitä, joiden takia apteekkarit ja lääkärit hylkäsivät joksikin aikaa Orionin. Kriisistä kuitenkin selvittiin epäkohdat korjaamalla. 

1950-luvun alussa Orion tehosti toimintaansa koneistamalla tuotantoa ja kannattavuus paranikin. Tilanne jatkui kuitenkin kireänä, sillä ulkomainen kilpailu lisääntyi ja Suomen rahamarkkinat olivat hyvin tiukat. Käyttöpääomaa ei tahtonut löytyä edes raaka-aineostoihin. Orion karsi valmistelistaltaan heikoimpia tuotteita ja paransi rahoitusasemaansa jälleen kerran osakeannilla. Lääkärit ja farmasiakunta merkitsivät osakeannista liki 70 prosenttia. Usko kotimaiseen lääkeyritykseen oli siis yhä vahva, vaikka sekä lääketeollisuutta että apteekkeja vaadittiin sodan jälkeen kansallistettavaksi.

Varmuuden vuoksi Orionissa eriytettiin kaikki muu paitsi lääketeollisuus vuonna 1954 sosialisoinnin varalta perustetun holding-yhtiön, Regulus Oy:n omistukseen. Regulus Oy:n asemaa vahvistettiin yhtiöjärjestyksen muutoksella 1958. Myös kilpailija Medica perusti varmuuden vuoksi Hesperus-nimisen holding-yhtiön. Uhka oli todellinen, sillä vielä 1970-luvulla niin sanottu Pajulan komitea ehdotti muun muassa lääketeollisuuden ja apteekkien valtiollistamista.

Seuraavalla sivulla: 1960- ja 1970-lukujen vaiheita